2. marraskuuta 2014

I JUST WANNA CELEBRATE PT 2

Koska halloweenina tuli otettua vähän tavallista enemmän kuvia, päätin tehdä toisenkin postauksen aiheesta. Tällä kertaa kuvissa näkyy meidän kauniit halloween-koristeet, tai pieni osa niistä. Niin kuin jo kerroinkin, juhlimme siis perjantaina, 31. päivä lokakuuta halloweenia tyttöjen kesken. Meillä on kaksi tuollaista liitutaulua sisustuselementteinä, joihin sitten aika ajoin piirrämme tai kirjoitamme uudet jutut. Tällä kertaa Nana piirsi toiseen lepakon ja toiseen Taru piirsi Jackin Nightmare before Christmas -elokuvasta.
KALENTERI1 LEPAKKO JACK
Meillä oli ilmapalloja sidottuina nauhaan, ja se oli asetettu riippumaan eteisestä olohuoneeseen tulevan käytävan katosta. Ilmapalloina meillä oli hohtavia halloween-aiheisia palloja ja muutama vesi-ilmapallo puhallettuina niiden väleissä. Nämä hohtavat pallot oli tavallaan ihan kiva idea, mutta koska olimme puhaltaneet pallot jo edellisenä iltana, eivät ne kovin paljoa enää perjantaina hehkuneet. Näiden lisäksi valoa tuomassa oli kynttilöitä ja punaisia jouluvaloja kierrettynä tuolin ympärille ja sohvan alla hehkua antamassa. 
HAAMU Kerta kiellon päälle, vielä yksi kuva päivän meikistä. Silmäni punoittivat kivasti iltaan mennessä, kun niihin oli rapissut ties mitä luomiväriä ja ripsiliimaa. Kyllä oli helpottunut olo kun vihdoin sai pestä meikit pois! Hiuksia joutuikin pestä muutamaan otteeseen, että hiustalkki varmasti lähti kokonaan pois...
KOTONA

Juhlitteko te halloweenia? Minkälaisia sisustusideoita ja somisteita olitte keksineet? 


2 kommenttia:

  1. Eikö Taru ja kaverit antanut laittaa niistä kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kysynytkään :D en oo jaksanut käydä niitä kaikkia edes vielä läpi...

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)