12. joulukuuta 2014

#12: LET'S GET THIS PARTY STARTED

Se olis sitten 12.12. kello 12.00. Huh, enää puolet jäljellä, ja tuntuu kuin päivät kohti joulua kuluisi koko ajan nopeammin ja nopeammin. Justhan vasta oli ensimmäinen päivä, eikö? Tämän päivän luukusta kurkistetaan hieman meidän pikkujouluihin, tai oikeastaan osaan niistä, nimittäin...

Tänä vuonna viemme kaveriporukkamme pikkujoulut ihan uudelle tasolle! Vietämme siis pikkujouluviikkoa, eli joka päivä viikon ajan teemme yhdessä jotain jouluun liittyvää. Yleensä olemme viettäneet pikkujouluamme vasta pari päivää ennen joulua, mutta koska halusimme juhlia koko pikkujouluviikon yhteen menoon, täytyi meidän pitää ne jo nyt. Sehän ei tietenkään haittaa yhtään, virittäydytäänpä ajoissa joulutunnelmaan ja keritään nauttia siitä tarpeeksi. Ensin ajattelin, että kirjoittaisin jokaiselta päivältä erikseen tänne blogiin, mutta ehkä se olisi hieman tylsää luettavaa, joten tiivistän kaiken muutamaan postaukseen.
NAUHA SKUNPPAALASISSA HIUS NANA JENNA SKUNPPA Tähän postaukseen tulikin hieman enemmän kuvia kuin yleensä, toivottavasti se ei haittaa teitä! Nämä kuvat on kaikki otettu pikkujouluviikkomme ensimmäiseltä päivältä, eli siis tämän viikon maanantailta. Kuten kaikki viralliset tilaisuudet aloitetaan, niin mekin leikkasimme nauhan ja kilistelimme skumpalla. Meidän samppanja (kirjoitetaanko se muka oikeasti noin?) oli kyllä alkoholitonta ja järkyttävän makuista, mutta tulipa nyt skoolattua, hah.

Illan aikana tuli muun muassa kuunneltua joululauluja ja pelattua Piirrä ja arvaa -peliä sekä sellaista peliä, jossa kirjoitettiin lappuun jonkun joululaulun nimi ja teipattiin ne jokaisen otsaan, niin että se kenen otsassa lappu on, yrittää kyllä/ei-kysymyksillä arvata, mikä biisi oli kyseessä. Ei Jennallakaan siis yleensä lue tonttua otsassa... Nana kirjoitti meille pikkujouluviikko-ohjelman joulupukille toivomuslistan ja mä kruunasin itseni Miss Pikkujouluksi!

Juhlitteko te minkäänlaisia pikkujouluja tänä vuonna? Mitä teidän ohjelmaan silloin kuuluu?

Joulua odottaen

8 kommenttia:

  1. Kolme aikuusta naista ja niiden lapset viettää joka vuosi pikkujouluja..eliee just oli yän vuoden:) eli lapsille pienet paketit hommataan ja syärään kaikkia jouluherkkuja :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Mä oottelinkin jo et koska huomaat tän, ja olin varma että kommentoit jotain ton tyylistä! :D Toi ny oli suht neutraalikuva, meinasin ensin laittaa sellasen missä sulla oli paaaljon hauskempi ilme mut en sit uskaltanu :D

      Poista
    2. Ja kyllä vain, neutraali kuvahan on yhdyssana... :D

      Poista
    3. Hahah:DD läppäilmeet on aina parempia! tai no okei en sano mitään kun en oo nähny sitä kuvaaXDD

      Poista
    4. No jaa, tuskin sä oisit niistäkään tykänny... :D

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)