14. joulukuuta 2014

#14: NOVELLI: JOULUKSI KOTIIN OSA 2

(Tämä on jatkoa viime sunnuntain tekstille, joten jos et ole sitä vielä lukenut, suosittelen lukemaan sen ensin, että ymmärrät mistä tässä on kyse. Ensimmäinen osa löytyy siis täältä (klick).)

"Miks tää nyt ei käynnisty" tuskailee Linda yrittäessään käynnistää Volvoaan ties kuinka monennetta kertaa. Auto oli seissyt parkkipaikalla muutaman tunnin, eikä nyt päästä kuin pienen pihahduksen startatessa. Viereisen auton omistaja sattuu sopivasti paikalle ja kysyy meiltä hieman murtavalla ruotsin kielellä, tarvitsemmeko apua.

Teen mielessäni pikaisen analyysin vieressäni seisovasta kaverista: vaaleahiuksinen, noin parikymppinen mies, jolla on siniset, ystävälliset silmät ja hieman ujo, mutta tarttuva hymy. Ja äärimmäisen komea kaveri! Arvelisin hänen olevan norjalainen. Esittelen itseni ja selitän tilanteen. Hän kertoo olevansa Oscar ja ehdottaa, että hän voisi antaa apuvirtaa autollemme. Kokeilemme sitä, mutta jostain syystä auto ei vain käynnisty. Yritämme myös työntää autoa käyntiin, mutta siitäkään ei ole apua.

"Meidän on varmaan pakko jättää tää auto tähän" Linda huokaa kelloaan katsoen, "ei me muuten keritä sinne laivaan!"
"Hei, eiks tosta kulman takaa pitäs pian lähtee bussi satamaan?" muistan, ja rupean kaivamaan matkatavaroitamme auton perältä. Jätämme Lindan auton sakkojenkin uhalla parkkiin ja lähdemme pinkomaan kohti bussipysäkkiä, huutaen vielä kiitokset Oscarille mennessämme.

"Ei, ei, ei, älä mee!" kiljun bussille ja heilutan kiivaasti kuskille, mutta hän ei huomaa meitä, tai ei ainakaan pysähdy.
"Mitä me nyt tehään? Ei me mitenkään keritä kävellen enää tästä" valittaa Linda ja potkii tympääntyneenä jalkakäytävällä olevia kiviä. Oscar kurvaa paikalle sinisellä Mazdallaan ja avaa ikkunan.
"Lähditte niin nopeasti, etten kerinnyt ehdottaa, että mähän voisin heittää teidät sinne satamaan, jos kelpaa?" Kiipeämme nopeasti auton kyytiin ja kiitos hänen, ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa perille. Kiitämme häntä kaikesta ja toivotamme hyvää joulua.
"Ilo oli kokonaan mun puolellani" hän sanoo silmää vinkaten "hyvää joulua, Sara ja Linda!"

Kuljemme tavaroinemme pitkin laivan käytävää etsien hyttiämme ja kun viimein löydämme sen, huokaisemme helpotuksesta. Matka Turkuun kestää yön yli, joten onneksi tajusimme ottaa hytin, jossa voimme nukkua matkan ajan. Ja nyt kun autoakaan ei ole mukana, saamme matkatavarammekin johonkin säilöön. Hengähdämme hetken ja yritämme varata netistä lippuja junaan, jolla pääsisimme Turusta Tampereelle, mutta kaikki junat näyttävät olevan ihan täynnä. Päätämme luovuttaa tältä erää ja suunnata laivan kahvioon syömään. Siellä tilaamme katkarapuleivät ja kahvit, ja juttelemme mukavia.

"Mitä mieltä sä olit siitä Oscarista?" utelen varovasti Lindalta.
"Ihan mukavan oloinen sälli" naurahtaa Linda "miten niin?"
"Niin munkin mielestä..." mutisen posket punaisena, minkä Linda tietenkin huomaa heti.
"Aai, ootko sä kiinnostunut siitä?" Linda kiusoittelee.
"No, ehkä vähän, mutta en mä sitä enää koskaan näe, joten se siitä" totean pettyneenä.
"Eihän sitä koskaan tiedä" lohduttaa Linda. 

Juttelemme vielä hetken niitä näitä ja sen jälkeen siirrymme tax free-myymälän puolelle. Löydän sieltä äidilleni kosteusvoiteen ja itselleni hajuveden. Nappaan koriini vielä Toblerone-pötkön ja pari pussia Apinan raivoja tuliaisiksi ja suuntaan kassalle. Nostelen tuotteet kassahihnalle, ja työnnän käteni taskuun, jossa lompakkoni pitäisi olla, mutta tasku onkin tyhjä. Paniikissa käännän laukkuni ympäri ja kokeilen jokaisen taskun, mutta rahoja ei vain löydy.

 Jatkuu ensi sunnuntaina.

Vieläkin saa antaa palautetta, risuja tai ruusuja, kaiken otan ilolla vastaan!

Joulua odottaen

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Haha no jaa... Piti jotain keksiä ettei matka kävisi niin tylsäksi :D

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)