3. tammikuuta 2015

BE THE LIGHT

"When the lights started out, they don't know what they heard. Strike the match, play it loud, giving love to the world.We'll be raising our hands, shining up to the sky. Cause we got the fire, fire, fire, yeah we got the fire fire fire..." (Ellie Goulding - Burn)

Eräänä iltana leikittelin ajatuksella: jos on pimeä huone, jossa sytyttää tulitikun, sen valohan täyttää koko tilan, eikö niin? Kun taas jos on valoisa huone, ei mikään varjo tai pimeys voi peittää kaikkea sitä valoa huoneesta. Tämä on oikeastaan aika lohduttavaa. Kuten varmasti suurin osa teistä tietää, olen uskovainen, ja koen tämän sillä tavoin, että valon (=Jeesuksen) ollessa kanssani, ei voi mikään pimeys sitä tai minua horjuttaa. (Tähän väliin sanon, ettei tämä ole mikään käännytyspuhe tai saarna, joten voitte huoletta ateistit ja muutkin tämän lukea loppuun) Raamatussa kehotetaan meitä olemaan valona muille, ja vaikka siinä viitataankin uskovaisiin, uskon sen tarkoittavan kaikkia maailman ihmisiä. 


Aloin pohtimaan, että tuonko minä valoa ympärilleni, esimerkiksi kannustamalla muita? Olenko minä valmis auttamaan toisia, pysähtymään kuuntelemaan heidän huoliaan, kulkemaan vierellä? Osaanko sanoa ne sanat, jotka lohduttavat, nostanko toisia ylös vai painanko alas? Valitettavan usein olen niin kiireinen omien asioideni kanssa, etten kerkeä pysähtyä kuuntelemaan, mitä läheisilleni oikeasti kuuluu. Siltikään, vaikka olisi niin helppo heittää pieni hymy tai kehu toiselle, sitä ei tule tehtyä, ainakaan tarpeeksi usein. Ja se voisi olla juuri se, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee.

Haluan jakaa teidän kanssanne pienen tarinan. Noin vuosi sitten, kun kuljin päivittäin samaa reittiä töihin, minua vastaan tuli usein hölkkäävä äijäporukka, jolla oli tapana toivottaa hyvät huomenet minulle, ja todennäköisesti myös muille vastaantulijoille. Ensin pidin tuota outona, sillä eihän se kovin suomalainen tapa ole, enkä heistä ketään tuntenut. Vastasin kuitenkin kohteliaasti, vaikka luulin heidän vain erehtyvän henkilöstä. Kuitenkin kun tuota oli jatkunut parisen viikkoa, huomasin aamuisin jo odottavani, milloin miehet tulevat vastaan. Huomasin, että päivät jolloin he olivat tulleet vastaan, sujuivat paljon paremmin kuin päivät, jolloin en heitä nähnyt. 

Niinkin yksinkertainen asia, kuin hymy tai tervehtiminen, voi pelastaa toisen päivän. Ikinä ei voi tietää, kuinka yksinäinen joku on, tai kuinka huono päivä hänellä on. Ja hei, eihän siitä kenellekään mitään haittaakaan ole, vai mitä? Mielestäni olisi älyttömän siistiä, jos useampi alkaisi harrastamaan tuollaista, kuin nuo miehet. Enkä nyt tarkoita hölkkäämistä, vaikka onhan sekin ihan kelpo harrastus, hah. Ehkä se voisi olla tämän vuoden uudenvuodenlupaus. Minä ainakin tahdon tuoda valoa ympärilleni. Tahdotko sinä?  
VALO

And we gonna let it burn, burn, burn, burn!

8 kommenttia:

  1. Kaunis teksti. Itse oon pyrkinyt nyt jo pitemmän aikaa hymyilemään ohikulkijoille, jos katseet kohtaa. Suurimmaksi osaksi saan vain kärttyisiä tai kummaksuvia katseita osakseni, mutta sitten kun joku oikeasti hymyilee takaisin, niin se on ihan huippu fiilis :) Hymyilkää ihmiset hymyilkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvä juttu! Susta tuleekin sun blogin kautta tosi positiivinen mielikuva, että pystyn kyllä ihan kuvittelemaan kuinka hymyilet tutuille ja tuntemattomille :) Tuttu tunne tuo, että saa vain kärttyisiä katseita, mutta sitten kun joku hymyileekin takaisin, tuntuu kuin ois voittanut jonkun palkinnon!

      Poista
  2. Hei mua oot ainakin monta kertaa piristänyt heittämällä kommenttia blogiin! :) Oma pieni uudenvuodenlupaukseni onkin yrittää kommentoida blogeihin vähän enemmän, olen mä siinä mielestäni ihan hyvin jo onnistunutkin...

    Täytyy myöntää että olen ehkä vähän ujo, joten en uskaltaisi ihan heti lähteä tervehtimään vieraita ihmisiä. Toki vastaisin jos joku ihana minua tervehtisi! Ollessani kaupassa tavaratalossa kuitenkin "jouduin" tätä harrastamaan puolin ja toisin, ei se niin kamalaa ollutkaan. Mutta parhaani mukaan hymyilen kaikille. Vauvoille on muuten ihan parasta hymyillä, oon saanut takaisin jopa pari iloista naurunpurskahdusta! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkoitin ollessani TETissä tavaratalossa...:D

      Poista
    2. Tosi kiva kuulla että oon onnistunut piristämään, ja sama juttu sun kommenttien kanssa! :) Kiitti hirveesti että jaksat kommentoida näin usein :)

      Mä oon myös aika ujo, enkä välttämättä uskalla heti moikkaamaan lähteä vaikka jonkun tullessa kadulla vastaan, mutta hymyillä yritän, ainakin joskus... Olin kans töissä asiakaspalvelussa noin vuosi sitten, silloin tuli kyllä automaattisestikin moikattua asiakkaita, oli sitten kassalla tai myymälän puolella. Totta muuten, yleensä vauvat hymyilee tai nauraa takaisin, eikä yhtään kärttyisesti katso! :)

      Poista
    3. Hah, mä en edes huomannut virhettä! :D

      Poista
  3. Tosi ihana postaus, vaikutat myös hirmu pirteeltä ihmiseltä jotenkin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Täytyy myöntää, etten ihan niin pirtee oo mitä blogi antaa ymmärtää, negatiivisista asioista ei vain saa yleensä inspiraatiota... Mutta parhaani yritän kuitenkin, pirteydessä sekä aitoudessa :)

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)