12. huhtikuuta 2015

HUHTIKUUN SOITTOLISTA



Tällä kertaa tehdäänkin tämän kuun soittolistapostaus vähän eri tavoin kuin ennemmin. Lupailin, että ottaisin itse kappaleisiin sopivat kuvat, mutta inspiraation puutteessa päätinkin kuvata ainoastaan musiikkiin liittyviä kuvia. Eli tämän kuukauden soittolistan biisit löytyvät yläpuolella olevan Spotify-linkin takaa. Ja kuten aiemminkin, kerron vielä erikseen, minkä takia mikäkin biisi listalta löytyy.

Ensimmäisenä listalta löytyy KOPPS:n Dumb -viisu. Tämä on komeillut listoillani jo jonkin aikaa, mutta oikeastaan vasta muutama päivä sitten oikeasti kuuntelin tämän. Vitsit, mikä korvamato! Ei tarvitse, muuta kuin kerran kuulla tämä, ja se soi loppupäivän päässä. Mutta ei mua ainakaan häiritse vaikka soikin, niin hyvä kipale kyseessä kuitenkin!

MUSIC1

Toisena listalta löytyy ihana Ellie Gouldingin Love me like you do. Tätä on tullut kuunneltua reilun viikon ajan todella, todella paljon. En oikeastaan tiedä, miksi pidän tästä niin paljon, sillä en ole milloinkaan ollut suuri Ellie-fani. Onhan hän kuitenkin taitava laulaja ja musiikkityylikin ihan passeli, joten ehkä musta pikkuhiljaa muotoutuu se Ellie-fani, haha.

Kolmantena löytyy Asteen Mammanpoika. Olenko ainoa, jolle tulee mieleen alun kitarasoinnuista Anssi Kelan hitti Puistossa? Ehkä se tekeekin tästä biisistä niin kivan. On tämäkin tietysti aikamoinen korvamato, vai mitä olette mieltä?

MUSIC2

Neljäntenä GFM:n Kolme sanaa. Taas yksi näistä, jonka olen jo linkittänyt erään postaukseni alkuun... Käy biisit vähiin, haha. Olen omistanut GFM:n levyn viime kesästä asti, mutta vasta viimeisen parin kuukauden aikana olen ruvennut kuuntelemaan sitä. Tämä on yksi ehdoton suosikki, ja varmasti tulen kuuntelemaan tätä niin tässä kuussa kuin kesän aikanakin. Sori vaan Taru.

Sitten onkin Artem x Yonas - Kesäyöt. Tästä tulee niin kesäinen fiilis, varsinkin näin sateisena päivänä. Ah, olisipa jo lämpimät kesäyöt täällä...

MUSIC3

Kuudentena koreilee artisti, jota en kuvitellut laittavani koskaan tällaiseen postaukseen, nimittäin Antti Tuisku kappaleellaan Blaablaa. En ymmärrä mikä tässä kappaleessa viehättää, mutta sen verran paljon se on viime päivinä stereoissani soinut, että pakko se oli tälle listalle lisätä. Älkää tuomitko heti, se paranee jokaisella kuuntelukerralla!

Seuraavana on Madeon - Home. Oikeastaan törmäsin tähän vasta tänään Spotifyn uutuuksia selatessani ja olin heti myyty. Ihana, ihanaihana, ihana biisi. Tekisi vaan mieli heittää soitin repeatille, soittamaan pelkästään tätä kappaletta ja maata sängyllä fiilistellen tätä. Ihana. Niin ihana.

MUSIC4

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on Elastisen uudelta levyltä kappale, joka kantaa nimeä Vahva. Ja mikä parasta, Robin on mukana tässä kappaleessa. Kahdesta hyvästä ei voi tulla huonoa kappaletta, eihän? Sanatkin tässä kolahti, vaikka en nyt ollutkaan se viimeinen valinta koulupeleissä, hah... Olisin varmasti tykännyt tästä jo silloin pienenä yläasteikäisenä. Ja Robinista, hih.

Mitä teidän soittolistaltanne tässä kuussa löytyy? Onko samoja lemppareita tai löytyikö tästä kenties joku uusi tuttu teidän listallenne?

13 kommenttia:

  1. GFM on aivan ihana! oon kuunnellut niiden levyä niiiin paljon ja tuntuu etten ikinä kyllästy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi! Mä ajattelin ettei mun lukijoista löydy GFM:n kuuntelijoita, sen verran tuntematon bändi se on! :-D se on just sellaista kivaa kesämusiikkia, mikä varmasti tulee soimaan automatkoilla kesän aikana :-)

      Poista
  2. En itse kuuntele yhtään tän tyyppistä musiikkia, mitä oot maininnu t, mut tuo Love me like you do on ihan yks suosikeista ollut viimeaikoina! Mut okei, Ellie Goulding lukeutuu niihin harvoihin popiksi luokiteltaviin artisteihin joista tykkään tosissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :-D mun musiikkimaku vaihtelee niin paljon, että välillä kuuntelen pelkkää poppia, välillä klassista ja kaikkea muuta siitä väliltä :-) Hih, toi on kyllä ihana biisi! :-)

      Poista
  3. Oi, Ellie <3 Mä rakastan Ellien kaikkia biisejä, se nainen on niin täydellinen!! Ja tosi ihania kuvia oot ottanut, mäkin tahdon jotkut värikkäät kuulokkeet! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mäkin alan tän biisin ansiosta tykkäämään enemmän Elliestä! :-) Ja voi kiitos, noi on kyllä kivat!

      Poista
  4. Oi vitsi mikä blogi, tää on niin persoonallinen ♥

    http://theneverendingstoory.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Apua miten ihanat pinkit kuullokkeet!! �� Mistä oot ostanut ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi eikö! :-) Lidlin jotkut halppiskuulokkeet ne on, en tiedä myydäänkö niitä enää, kun Lidlissä vaihtuu se valikoima niin usein :/

      Poista
  6. Hei! Mun blogista löytyy sulle liebster award 11 kysymystä - haaste, jonka voit käydä tsekkaamassa jos kiinnostaa! :)

    www.lauraahs.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan hei! :-) Kiitos haasteesta, käyn katsomassa mutta todennäköisesti jätän toteuttamatta. Tämä on neljäs haaste tähän jo, ja oon omalla tavallani toteuttanut sen. :-)

      Poista
    2. Tai itseasiassa voisin vastatakin, jos lisään nuo kysymykset tulevaan kysymyspostaukseeni ja mainitsen erikseen, että ne on sulta :-)

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)