22. toukokuuta 2015

ONNEKSI OLKOON



Törmäsin joitakin aikoja sitten kivaan ideaan Jennin blogissa (Jenni's lullaby) kiitollisuuspäiväkirjasta. Lyhykäisyydessään kyse on siis siitä, että joka päivä kirjaa ylös muutaman asian, josta on saanut olla kiitollinen sinä päivänä. Itse en ihan tuolla tavoin aio tätä toteuttaa, vaan päätin, että kerään tänne blogiin tietyin väliajoin asioita, joista olen kiitollinen. 

Kiitollisuuttahan voi olla eri asteista, esimerkiksi suurta kiitollisuutta kouluun pääsystä, tai vähän pienempää kiitollisuutta vaikkapa hyvästä säästä. Mielestäni kaikki kiitollisuus on kuitenkin yhtä tärkeää ja onkin hyvä välillä pysähtyä miettimään, mistä kaikesta on kiitollinen. Erityisesti silloin, kun kaikki tuntuu menevän pieleen ja elämän olevan aivan kauheaa, on kiva huomata, ettei kaikki niin huonosti olekaan. Tässä muutamia asioita, joista mä olen juuri tällä hetkellä kiitollinen. 

1

Onnea on:
Tarjeta pihalla ilman takkia aamukahdeksalta
Auringonpaiste pilvettömältä taivaalta
Uudet kaverit ja ystävät
Löytää uusi biisi joka iskee täydellisesti siihen hetkeen
Nukkua pitkään sunnuntaiaamuna
Tieto siitä, että kaikki lopulta järjestyy
Kylmä juoma kuumana päivänä
Alkava viikonloppu
Tuleva kesä
Uusi suloinen paita
Hiljainen ja rauhallinen aamukahvihetki
40 000 näyttökerran rikkoutuminen

2

Mistä sä oot just nyt kiitollinen? 

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus, se on hyvä miettiä noita kiitollisuudenaiheita ja iloita pienistä jutuista! :-) Ehkä muuten maailman söpöin paita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti, kiva kuulla että tykkäät :3 Haha eikö! Oli aivan pakko ostaa vaikka en oikeastaan olisi tarvinnut eikä rahatilannekaan mikään mahtava ollut :-D

      Poista
  2. ääk sun blogissa on ihana värimaailma. ja tosiaan tuo oli todella hyvin koirjoitettu postaus!

    http://fluffybitch.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitti paljon, kiva kuulla että tykkäät! :-)

      Poista
  3. Mä oon kiitollinen susta... ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana idea! Aloin heti miettimään omaa kiitollisuuslistaa. Niin ja ohi aiheen, sulla on ihanat hiukset!! Miten oot värjänny ne? Oon ite miettiny sinisiä, mut ajattelin et kärsiiks ne liikaa jatkuvasta vaalentamisesta... Mul täl hetkel punaset, mut oma väri ois ruskee, jonka päällä tuskin näkyis sininen ilman vaalentamista...

    kesamaailmalla.blogpot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla että sait tästä inspistä! :-) Löysitkin näköjään vastauksen tuohon... Mutta joo, kyllä ne kärsii! Nimim. Leikkasin just pari senttiä sen takia pois :-D

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)