6. toukokuuta 2015

SAANEN HIEMAN AVAUTUA



Heippa ja terveisiä sairastuvalta. Tähän alkuun haluan kiittää kaikkia, jotka lukivat ja kommentoivat tuohon edelliseen postaukseeni. Hienoa, että otitte asian niin hyvin vastaan, ja että se herätti keskustelua. Tulipa blogihistoriani ensimmäiset disliketkin, mutta se on ihan ok, ne ovat ihan yhtä tervetulleita kuin tykkäyksetkin. Oikeastaan olen ihmetellyt, kun niitä ei ole aiemmin tullut, sillä eiväthän kaikki voi aina pitää samoista asioista. Moni pyysi minun uskoni -tyyppistä postausta, ja aion toteuttaa sen, luultavasti kesän aikana. Mutta se siitä, mennään eteenpäin.

En ole tainnut blogini aikana yhtään kunnon avautumispostausta tehdä, mutta nyt on pinna sen verran kireällä, että on pakko hieman purkaa. Asia koskee nimittäin aina niin ihanaa Kelaa, jonka kanssa asioidessa ei koskaan ole mitään ongelmia... Niin kuin moni varmasti tietääkin, olen siis tällä hetkellä työttömänä, mutta teen satunnaisia työvuoroja eräässä ryhmiksessä, ja siis ihan vain muutamaa vuoroa kuukaudessa. Asun vuokralla, eli saan Kelalta asumistukea ja työmarkkinatukea. Ja kuten olen kertonut, asun siskoni Tarun kanssa.

Vaikeudet alkoivat siitä, kun Taru jäi vuoden alussa työttömäksi. Silloin hän asioi Kelassa, ja koska olemme siskoksia ja meillä oli yhteinen vuokrasopimus, Kelasta neuvottiin, että meidän täytyy hakea yhteistä asumistukea. Ensin kyseenalaistimme sitä, mutta teimme kuitenkin niin kuin kehotettiin. Päätöstä odotimme todella kauan, ja kun sen saimme, kävi ilmi, että se oli noin kaksi euroa enemmän, kuin olin yksin saanut?! Käytännössä siis Taru ei saanut asumistukea ollenkaan.

7

Tämän jälkeen marssimme kohti vuokranvälitysfirmaa ja hankimme erilliset vuokrasopimukset, koska se oli keino kiertää tätä yhteistä asumistukea. Tämä tapahtui maaliskuun alussa, ja silloin haimme asumistuen tarkistusta, tällä kertaa molemmat omiamme. Itse sain tästä päätöksen huhtikuun puolessa välissä, Taru ei ole saanut vieläkään. Nyt minulle tuli kirje Kelalta, että on tehty virheellinen päätös, ja se pitäisi korjata. Syynä se, että olen tehnyt kaksi työvuoroa maaliskuun aikana. Ilmeisesti Tarun päätöstä ei ole tehty sen vuoksi, että hän teki aiemmin muutaman sijaisuuden, mutta niistä hän on jo palkkakuitit lähettänyt, useampaan otteeseen.

Millä perusteella asumistuen voi laskea satunnaisten tulojen perusteella? Maaliskuussa tienasin parisataa, huhtikuussa tuplasti sen. Tällä tietoa tälle kuulle on tulossa yksi yö, jos en sairastelun vuoksi joudu sitä perumaan. Siitä eteenpäin todennäköisesti ei sijaisuuksia tuolla ole ennen syksyä. Ymmärrän, että satunnaiset palkkatulot vaikuttavat työmarkkinatukeen, mutta miten ne voivat vaikuttaa asumistukeen, kun ne ovat joka kerralla eri suuruisia?

Tämän lisäksi ärsyttää se, että työmarkkinatukea ei makseta yhtään, ennen kuin on lähettänyt palkkakuitit, vaikka olisi hakemuksessa ilmoittanut tehneensä vain yhden työvuoron sekä kirjoittanut, kuinka paljon suunnilleen tulee saamaan palkkaa siitä. Ei ole kovin mukavaa odotella montaa viikkoa työmarkkinatukea sen vuoksi, ettei ole saanut vielä palkkakuittia, eli toisin sanoen ei ole saanut palkkaakaan vielä. Siinä sitä ensin odotellaan palkkaa, ja sen jälkeen vielä sitä, että päätös työmarkkinatuesta on tehty.  

Yhteenvetona siis: Olemme molemmat työttöminä ja asumme yhdessä vuokralla. Taru ei ole tammikuun jälkeen saanut asumistukea, minä sain meidän yhteistä asumistukea pari euroa enemmän, kuin normaalia tukeani olisin saanut. Maaliskuussa haimme kumpikin omaa asumistukea, josta sain virheellisen tiedon pari viikkoa sitten, ja tänään tiedon, että Kela tarkistaa asumistuen ja todennäköisesti perii takaisin summan, joka oli maksettu "liikaa". Taru ei ole saanut tietoa vielä omastaan. Näinkö työttömiä kannustetaan ottamaan osa-aikatöitä vastaan?

Onko teillä ollut hankaluuksia Kelan kanssa asioidessa vai onko kaikki sujunut aina hyvin?

10 kommenttia:

  1. teen itse vakituista osa-aikahommaa eikä mulla ole ollut minkäänlaisia kahnauksia kelan tai edes työkkärin kanssa. laitan krran kuussa kelaan lapun ja sinne kaikki työlaput jotka olen edellisen hakemuksen jälkeen saanut. näin mennyt jo kaksi vuotta.joskus tuntuu että on ihan virkailiastakin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, okei! No mutta hyvä, että on sujunut ongelmitta :-) Vaikuttaako sulla ne asumistukeen, vai saatko sellaista? Ja onko sulla siis satunnaisesti niitä töitä vai joka kuukausi suunnilleen sama? Toivottavasti tää meidänkin sotku tästä kesän myötä vähän selkiytyisi :-)

      Poista
    2. asumistuki riippuu ihan mun kuukausituloista. mulla on tasaset tulot mut joskus tulee lisätunteja jolloin palkka nousee sen verran isoksi etten saa asumistukea.mut suunnilleen aina on samat tunnit et kun nyt laskin niin kolmelta kuulta en saanu viime vuonna asumistukea muuten sain sellasen 200e. mä asun yksin niin en tiedä kuinka paljo tuollainen kimppaasuminen hankaloittaa.

      Poista
    3. Aivan. Musta on jännä että silloin kun olin kokoaikatyössä niin sain kuitenkin sitä täyttä asumistukea, vaikka sillon tienasin enemmän kun nyt työttömänä näiden muutaman työvuoron kanssa... mutta ei auta kun ootella että saa sen korjatun päätöksen, ja katsoa kuinka paljon se pienenee.

      Poista
  2. Kuullostaa niin tutulle... Mä joskus hain asumis tukea eikä alkanu vastausta kuulua nii menin sitte käymään siellä niin eiköhän ne ollu vaan sivuuttanu sen mun hakemuksen ko siellä se oli koskemattomana mun tiedois..... tosi ärsyttävää ko olin sillo opiskelija ja olis pitäny vuokra maksaa... onneks vanhemmat lainas rahaa! toivotaan että toi teidän juttu selviää pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän, vähän inhottavaa. No onneksi kuitenkin sait sen lopulta ja onneksi on vanhemmat jotka voi auttaa :-) Joo, toivottavasti, kyllä täs on saanutkin jo venkslata...

      Poista
  3. mä en osaa tähän aiheeseen oikeen mitään kommentoida, mutta oli pakko tulla kommentoimaan tuota kuvaa, nimittäin tykkään siitä ihan hirmuisesti :--D ja se sopii tähän postaukseenkin vallan mainiosti!
    jotenkin tuo sama värimaailma on vaan niin kiva, saman väriset huulet, silmät, hiukset, farkkutakki ja "kalterit" on vaan niin hienot :D ja kappas, vielä paidassakin on tuota ihanaista turkoosia! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla että tykkäät! :-) oltiin yks päivä kuvailemassa ja bongattiin tuollainen katos, missä oli noi kalterit ja näpsästiin kuva :-D en sitä meinannut julkaista, mutta se oli oikeastaan ainut kuva joka tähän sopi :-D

      Poista
  4. Kelan toimintaan olisi varmasti monta parannusehdokasta, mutta todennäköisesti ne kelan virastotädit eivät voi tehdä asialle mitään, vaan päätökset sanellaan erilaisten lakipykälien mukaan. Eli meidän ihanan eduskunnan. :D Ja, jos hallitus menee Sipilä-Stubb-Soini -linjalla, niin voin sanoa, että eipä paljoa työttömiä tai opiskelijoita muistella tukien korotuksilla. Joten niitä uudistuksia saa odotella hetken aikaa...

    Itse päätoimisena opiskelijana en myöskään juhli, mutta onneksi mulla on sentään osa-aikainen työpaikka, jolloin palkka riippuu tehdyistä työtunneista ja poikaystävä käy päätoimisesti töissä. Kela tukee mun opiskelua huimalla 200 eurolla kuussa, mikä on tietenkin parempi kuin ei mikään, mutta vanhempien tuet vaikuttavat vielä parikymppiseen asti (tai siihen asti kun opiskelee 2. asteella), mikä on aika absurdi ajatus. Itse en saa juurikaan mitään tukea vanhemmiltani (isä maksaa onneksi koulukirjat, jotka ovat muutamia satoja vuodessa), enkä kehtaisi alkaa vanhemmilta kinuamaan mitään x määrää kuussa rahoittamaan elämistäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, niinhän se homma menee. Jotenkin vaan ärsytti, kun tuntuu että kaikki raha-asiat kaatu niskaan samaan aikaan. Mä nyt ihan pärjään näillä rahoilla, vaikkei tässä nyt herroiksi eletä, mutta ärsyttää kun yrittää olla aktiivinen ja tehdä osa-aikatöitä, niin sitten toisesta päästä ollaan viemässä niitä rahoja. Eli vähä kuin turhaan tekisi töitä. Mutta eiköhän tää tästä :-)

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)