17. marraskuuta 2015

JOULU TULI KAUPUNKIIN

PARAATI2 PARAATI PARAATI3

Viime sunnuntaina oli jouluavajaiset täällä Tampereella, eli on virallisesti lupa hehkuttaa joulua, eikös? Kun aloin tätä postausta kirjoittamaan, muistin, että munhan piti kirjoittaa tänne jo monta viikkoa sitten postaus nimeltä Joulu tuli taloon, eli kertoa siitä, kuinka olen jo koristellut kotini jouluiseksi ja laittanut kaikenlaiset jouluvalot paikoilleen. Itse asiassa tästä on jo melkein kuukausi, sillä se oli Tampereen valoviikkojen avajaisten aikoihin, ja ne olivat jo 23.10. 

Ja kun muistin sen tekemättä jääneen postauksen, muistin myös, että en ole vieläkään tehnyt asuntoesittelypostausta! Enhän mä täällä ole kuin melkein kolme kuukautta vasta asunut... Mutta älkää huoliko, se postaus on kuitenkin tulossa. Aluksi aioin odottaa niin kauan, että olen tyytyväinen asuntomme sisustukseen ja kaikkeen, mutta sitten tajusin, että tällä budjetilla en ikinä olisi niin tyytyväinen, joten ei auta kuin näyttää millaiselta täällä nyt näyttää. Se postaus tulee viimeistään ensi viikolla. Anteeksi, että ootte joutuneet odottamaan näin kauan.

Mutta aiheeseen. Sunnuntaina oli tosiaan ne jouluavajaiset Tampereella, ja pakkohan niitä oli mennä seuraamaan. En käynyt muuta kuin tuon paraatin katsomassa, vaikka olisihan sitä menoa ja melskettä ollut ympäri kaupunkia, mutta ne taisivat olla enemmän lapsille suunnattuja. En tiedä, mitä oikein odotin noilta avajaisilta, mutta niiden jälkeen oli vähän sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli. Paraati kulki Hämeenkadun halki Keskustorille, ja perille saapuessaan Joulupukki sytytti kuuseen valot. Jee. Kannatti nousta aamulla tämän takia, haha.

Nyt, kun joulu on virallisesti avattu, koko kaupunki on siirtynyt jouluaikaan. Pikkuhiljaa kaikenlaiset joulutorit ja -myyjäiset nostavat telttansa, ja joulukonsertit alkavat. Tämä on mielestäni vuoden parasta aikaa! Päivittelen täällä ahkerasti Joulu Tampereen nettisivuja ja kirkkojen tapahtumakalentereja, ja kirjoitan muistiin, mihin kaikkialle pitää tänä jouluna mennä piipahtamaan. Pian, pian, pian ne kaikki ovat täällä! Itseäni lainaten toteankin, että joulunodotus on elämän parasta aikaa!

Joko te odotatte joulua innolla? Onko teidän kaupungeissanne ollut jo jouluavajaiset?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)