6. huhtikuuta 2016

MAALISKUUN SUOSIKIT

...ja pari inhokkia myös! Eli taas olisi aika esitellä muutamia suosikkeja, joita on viime kuun aikana syntynyt. Osa näistä saattaa olla myös helmikuulta, sillä en helmikuusta tehnyt ollenkaan tällaista kuukauden suosikit -postausta. Ja kuten tammikuun suosikeissakin, tässäkin teillä on kaksi vaihtoehtoa - voitte joko jatkaa lukemista tai sitten siirtyä Youtuben puolelle ja katsoa suosikit videolta. Jos tahdotte mieluummin katsoa videon, pääsette siihen tästä.

nikon

Aloitetaan siitä suurimmasta suosikistani, joka on varmasti yksi parhaimpia ostoksia, mitä olen koskaan tehnyt - Nikon 1 J5 järjestelmäkamerani. En voisi olla tyytyväisempi tuohon kameraan. Sitä on niin helppo käyttää, mukava kantaa mukana pienen koonsa vuoksi ja sillä saa aikaiseksi hyvälaatuisia kuvia ja videoita. Ja kuinka paljon kääntyvä näyttö helpottaakaan videon kuvaamista (...tai selfien ottamista, haha)! Eikä kamera ollut edes laatuunsa nähden kallis, sillä maksoin tuosta vain noin 350 euroa. Money well spent, todellakin!

kynsilakat

Toiseksi suosikiksi nousivat Cubuksen parin euron kynsilakat. Ostin nämä itse asiassa jo viime kesänä, mutta en jostain syystä ole niitä hirveästi käyttänyt, kuin vasta nyt. Tälläkin hetkellä kynsissäni on tuota tummempaa sävyä. Lakkasin nämä lauantaina, eikä väri ole lähtenyt vielä ollenkaan! Eli kynsilakka pysyy todella hyvin, on kivan pigmenttistä sekä helppo levittää. Hinta-laatusuhde kohdillaan!

puuteri

Viimeinen tuotesuosikki on Seppälän alesta ostettu meikkipuuteri. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut ostavani tuollaisen, öhm, jauhoisen puuterin? Miksi niitä nyt sitten ikinä kutsutaankaan. Ja kun löysin tuotteen kerrankin niin halvalla, oli pakko ostaa testiin! Olen tykännyt tästä, sillä tämä on kivan kevyttä, mutta kuitenkin sellaista, joka pitää meikin hyvin paikoillaan. Itse maksoin tästä 3 euroa, en muista paljonko sillä olisi ollut normaalisti hintana, mutta tuskin mitenkään hirveästi, kun on Seppälästä kyse.

hiukset

Seuraava suosikkini on uudet hiukseni! Olen jo pitkään tahtonut leikata ne kuivat ja ohuet latvani veks, mutta olen niin pihi, etten ole raaskinut mennä parturiin. Pohjanmaan reissu tulikin sopivasti, ja pääsin ilmaiseksi kotipartureilleni, eli äidille ja Katjalle. Kiitoksia vain molemmille parturoinnista! Nyt olen muuten näihin tyytyväinen, mutta väri on vielä vähän hakusessa. Kertokaahan jos tiedätte hyviä keinoja, kuinka pääsisin tästä tyvikeltaisuudesta eroon?

carrien päiväkirjat

Maaliskuussa oli pari sellaista sarjaa, jotka koukuttivat mut täysin. Ensimmäinen niistä oli Carrien päiväkirjat. Tykkään katsoa sarjoista useamman jakson (tai tuotantokauden) putkeen, joten piti odottaa, että Netflixiin tulee toinenkin kausi, ennen kuin edes aloitin katsomaan ensimmäistä kautta. Siinähän ne sitten meni molemmat parissa päivässä! Tykkäsin todella paljon tuosta sarjasta, mutta tyhmää, ettei sarja saa enää jatkoa. Olisin tahtonut nähdä enemmän nuoren Carrien elämää.

mustat lesket

Toinen koukuttava sarja on Mustat lesket. Tätä seuraan telkkarin tahtiin, eli en ole tältä kaudelta nähnyt kuin vasta pari jaksoa, mutta ei ole ainakaan tarvinnut pettyä. Jäin koukkuun tähän sarjaan jo ekalla kaudella, ja innolla odotin toisen kauden alkua. Nyt huvittaisi vain ottaa Ruutu+, että näkisi kaikki jaksot heti, mutta toisaalta tahdon nauttia tästä niin kauan kuin mahdollista, joten ehkä vain katson telkkarin tahtiin. Mustat lesket on varmasti yksi parhaita sarjoja, mitä Suomessa on ikinä tehty.


Viimeinen suosikki on Elastisen ja Lauri Tähkän yhteisbiisi nimeltään Lempo. En hirveästi kuuntele kummankaan musiikkia, mutta tämä biisi oli niin tarttuva ja hyväntuulinen, että se on soinut ilmestymisestään saakka tässä talossa jatkuvasti. Jos tämä olisi tullut kuukauden tai pari myöhemmin, se olisi varmasti ollut tämän vuoden kesähitti!

Sitten vielä pari inhokkia. Ensimmäinen niistä on puhelimeni, joka tilttailee ihan koko ajan. Välillä puhelimessa on auki sellaisia sovelluksia, joita ei ole käytetty moneen päivään, vaikka suljen sovellukset oikeastaan aina heti, kun olen niitä käyttänyt. Välillä puhelin menee niin jumiin, ettei mikään muu auta, kuin repiä akku irti. Haluaisin niin uuden puhelimen...

Toisen ja viimeisen inhokkini mainitsinkin jo viikkokatsauksessani, mutta varoitan nyt vielä kerran. Älkää ikinä menkö syömään HoviKebab-ravintolaan Lempäälän Ideaparkissa. Ruoka oli kylmää ja mautonta, salaatti rusehtavaa ja annos ylihinnoiteltu. Luin eat.fistä, että joku oli nähnyt, kuinka siellä oli heitetty kebabit suoraan pakastepussista lautaselle ja lämmitetty mikrossa. Hyi että, mä en ainakaan tahdo tukea tuollaista ravintolaa millään tavalla.

Minkälaisia suosikkeja tai inhokkeja sulla oli maaliskuussa?

12 kommenttia:

  1. Ollaan monesti meinattu mennä Ideaparkissa syömään siihen Hovikebabiin, mut sit ollaan aina valittu joku muu ruokapaikka. Ehkä hyvä niin.:D Kiva tää postaus ja tykkään älyttömästi sun uusista hiuksista! Tosi piristävä leikkaus.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olkaa onnellisia ettette oo mennyt! :-D Ihan järkyttävää. Tästä lähtien kyllä tsekkaan aina ensin löytyykö netistä minkäänlaisia arvosteluja ravintolasta, ennen kuin meen uuteen paikkaan syömään. Kun on tottunut Istanbulin kebabiin, niin oli kyllä järkyttävä pettymys tuo HoviKebab! :--D
      Oi kiitos paljon! Mäkin tykkään näistä, vaikka väri ei ookaan ihan se, mitä lähdin hakemaan :-)

      Poista
  2. Kivoja suosikkeja! :) Toi kamera vaikuttaa hyvältä ja mä itekki tykkään pienestä kamerasta, mahtuu hyvin laukkuun ;) Kamala toi ruokapaikka, onneks siitä on ollut juttua, nimettäin mä monesti Googlaan jonkun ruokapaikan ennen kuin meen ja katon vähä mitä palautetta kyseinen paikka on saanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) Joo oon ihan rakastunut tohon kameraan! Mahtuu laukkuun ja kevyt kantaa mukana :-)
      Joo, olis pitänyt itekin googlettaa ennen kuin mentiin, mutta kun se näytti ihan kivalta ja siistiltä paikalta :-D

      Poista
  3. Ihania suosikkeja :-) Etenkin nuo hiukset on upeat <3 Kamalan kuuloinen tuo ruokapaikka!


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) Joo, se oli ihan hirveä, en suosittele!

      Poista
  4. Sulle sopii tosi hyvin nuo hiukset... ;)

    VastaaPoista
  5. Haha, ihan loistava tossa videossa "mä näenkin juuri nyt siinä eli te" ... Aijaa, tarkotitki kameraa! :D Toi puuterihässäkkä on muuten aikas kiva, mullaki on se meikkilaukussa varapuuterina. Normihinta sillä oli kympin eli aika hyvä tarjous.

    Mulla on kans Samsung ja se tekee samanlaisia tilttailuja. Tosin se näyttö ei siis pimene, mutta se ei tee mitään, ennen ku sammutan koko puhelimen. Arvaa mikä mulla on auttanut? Käynnistän kännykän aamuisin tai iltaisin, koska noi pikkuvempeleethän on kuin pieniä tietokoneita. Ärsyttäähän tommoinen, mutta mä en ala tuhlaamaan rahojani uuteen puhelimeen vain ton takia. Noista auki olevista sovelluksista en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta kuulostais vähän haittaohjelmilta. Olisko sulla jotain kännykkänerokaveria, joka vois auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no kyllähän mä videon katselijoistakin ihan tykkään, muttaa... :-D Ehkä enemmän kuitenkin kamerasta, haha! Ai se oli niinkin "kallis" normihintaisena, mähän säästin sit pitkän pennin siinä :-)

      Joo, googlettelin tuossa noita vikoja, ja huomasin että monella muulla on samaa. Ärsyttävää kyllä, ja kun tuo nyt ei mikään halvin malli edes ole. Pitääpä kokeilla tuota käynnistämistä, ehkä se auttaa, ja varmaan pitää palauttaa tehdasasetukset ja poistaa kaikki turha sälä sieltä. Tänä aamuna heräsin siihen, että mun puhelin oli ihan tulikuuma, kun se oli ollut yön latauksessa. Nyt en tiiä uskaltaako sitä jättää enää vahtimatta lataukseen, kun eihän sen pitäisi kuumentua, jos sitä ei edes käytä? :o Kyllä noita taitaa Facebook-kavereista löytyä, ehkä käännyn niiden puoleen :-)

      Poista
    2. Joo, hei toi kuumeneminenkin on tuttu homma! Nää laitteet on nykyään niin kalliita, että näitä ei ihan tosta vaan lähetä ostamaan... Tsemppiä puhelimen kanssa, kerrohan löytyikö joku kännykkänero apuun!

      Poista
    3. No meillä taitaa sitten olla sama vika puhelimessa :-/ Kirjotin Facebookiin päivityksen siitä, niin kuumenemisesta todettiin, että ainakin iPhoneissa on akut niin huonoja, että ne kestää about 1000 latausta, mutta kukaan Samsungin omistaja ei kommentoinut asiaa... Kehotettiin vaan vaihtamaan ennen kuin räjähtää koko akku :s Mutta kiitti ja tsemppiä sunkin luurin kanssa, toivottavasti nää nyt lopettais nää pelleilyt!

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)