26. toukokuuta 2016

ENSIMMÄINEN WISH-TILAUS


Eräänä lumisena iltapäivänä latasin puhelimeeni paljon puhutun ja mielipiteitä jakavan Wish-sovelluksen. Ilta kului kuin lapsella karkkikaupassa ihaillen eri tuotteita ja mahdollisuuksia, koko ajan mielessä pyöri ajatuksia, että tämän mä ostan, tämän mä tahdon, tätä ilman en pärjää, tämä on pakko tilata. Sillä kertaa tilaaminen kuitenkin jäi, ja unohdin sovelluksen olemassaolon muutamaksi kuukaudeksi.

Kunnes tuli 28.4.2016. Tällä kertaa eksyin tietokoneella selaamaan Wish.com-nettisivua ja klikkasinkin muutaman tuotteen ostoskoriini. Huomasin kuitenkin, ettei tietokoneella tilatessa ole laskuvaihtoehtoa, joten siirryin kännykkäsovelluksen pariin. En ole koskaan aiemmin tilannut mistään tämän tapaisesta nettikaupasta (esim. Ebaysta), joten vähän pelotti tilauksen tekeminen. Painiskelin hetken mielessäni kuin Hamlet konsanaan, että ostanko vai enkö osta ja lopulta painoin melkein vahingossa "osta"-nappulaa. Ja näin sitä oli sitten Wish-neitsyys menetetty.



Halusin pelata varman päälle ensimmäisen tilauksen kanssa, joten tilasin ainoastaan kolme mattahuulikiiltoa, kaikki samaa merkkiä ja samalta myyjältä. Huulikiillot maksoivat euron kappale, ja jokaiseen tuli lisäksi euron postimaksut, eli yhteensä paketti kevensi pankkitiliäni kuudella eurolla. Kun tilaukseni oli mennyt perille, sain ilmoituksen, että paketti saapuisi luultavasti 20.5.-4.6. välisellä ajalla. Maksuaikaa laskulla oli 4.6. saakka.

Tiistaina 24.5. paketti tipahti postilaatikosta eteiseeni. Paketista paljastui juuri ne sävyt, jotka olin tilannut, vaikkakaan eivät ne ihan samalta näyttäneet kuin kuvissa. Tuotteet kuitenkin muuten vastasivat odotuksiani, joten en joutunut pettymään. Pieni yllätys oli, että tuotteet olivat Lime Crimen (tai feikki-Lime Crimen?), jota en ehkä olisi sen maineen takia tahtonut tilata, sillä tilatessa siitä ei ollut mitään mainintaa. Toisaalta tässähän ei varsinaisesti vahinkoa päässyt käymään, kun en Limecrimeä suoranaisesti tukenut. 



Tässä vielä tämän ensimmäisen tilauksen perusteella plussat ja miinukset Wish-sovelluksesta.
+ hinta
+ helppous
+ klarna-lasku
+ kännykkäsovellus
+ suomeksi
+ löytyy lähes kaikkea/laajat valikoimat
+ näkee muiden ostajien arvostelut heti tuotetta katsoessa
+ tuli ajoissa...

- ...mutta pitkät toimitusajat
- hieman eri sävyisiä kuin kuvissa
- putkilot näyttivät saaneen osumia, vaikka olivat ehjissä pahviboxeissa. käytettyjä, feikkejä tai kakkoslaatua?
- puutteelliset tiedot tuotteista, ei kerrota esim. tuotteen merkkiä
- jokaiseen tuotteeseen omat postikulut, vaikka olisi sama myyjä ja sama tuote

Vaikka tuo miinuslista onkin melko mittava, olen aika varma, että tulen tilaamaan jatkossakin Wishiltä. Ja hei, kyllähän varmasti jokainen, joka tähän leikkiin ryhtyy, tajuaa jo ennen tilausta, ettei kuvat välttämättä näytä koko totuutta, tai tuote ei mitä todennäköisemmin olekaan niin upea ja laadukas, kuin sen mainostetaan olevan. Mua se ei ainakaan haittaa, ja ainakin ensikokeilun jälkeen olen tyytyväinen tilaamieni huulivärien laatuun. Oikeastaan mua houkuttelisi tilata nyt heti lisää tavaraa tuolta!

Ootko sä koskaan tilannut Wishiltä? Ootko ollut tyytyväinen tuotteisiin ja palveluun? :-)

23 kommenttia:

  1. Mä tilaan paljon Ebaysta tavaraa (esim. terroihin muovikasveja, lämpömattoja yms yms), jonkin verran muuta pientä roinaa kuten ledivaloja, kännykänkuoria yms. Wishiltä en oo koskaan aiemmin tilannut mitään, koska samat tavarat saa Ebaysta ja yleensä ilman postimaksuja. Tällä kertaa Wish meni kuitenkin edelle, kun löysin sieltä paljon halvemmalla (postimaksut mukaan lukien) Ipadiin näytön suojakalvon :) Saapa nähdä, koska tulee ja minkälainen on! Ebaysta tähän mennessä kaikki on tainneet tulla, tai jos ei, niin lähettävät uuden, kun asiasta huomauttaa :D Mä tilaan aina Paypalilla, kun summat jää yleensä alle 15e. Meikkejä en ole muuten koskaan uskaltanu tilata! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot ollut tyytyväinen Ebay-ostoksiin :-) Mä en jotenkin osaa käyttää PayPalia enkä siks oo ikinä tilannut Ebaysta, mutta eiköhän senkin oppisi kun jaksais vaan perehtyä asiaan :-D Toivotaan, että suojakalvo tulee perille ja on hyvä! Hah, monet tuntuu vähän pelkäävän meikkien tilausta, ja mä taas melkein pelkkiä meikkejä tilaisin :-D

      Poista
    2. En mäkään varmaan ikinä olis PayPalia oppinut käyttään, ellei toi mies olis ebaysta ensin alkanut tilailla :D Se on lopulta vähän liiankin yksinkertanen homma, on meinaan parin klikkailun takana tilaaminen ja kylhän sitä tulee sitte tilattua kans.. :D

      Poista
    3. Hmm, eli täytyy tarkkaan miettiä haluaako edes oppia sen käyttöä, jos sitten tulee jatkuvasti tilailtua Ebaysta ja muista sellaisista :-D

      Poista
  2. Mua alkoi nyt kiinnostaa, että mikä maine Limecrimella sitten on?
    En oo koskaan oikein ymmärtänyt, miksi ihmiset puhuu tuosta wish.comista, mutta kai se pitää käydä tsekkaamassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sehän kuulemma myy muiden merkkien luomivärejä uudestaan purkitettuna, huulipunissa on jotain ainetta käytetty mitä ei huulipunissa saisi käyttää, asiakkaiden luottokortteja on hakkeroitu, meikkejä myydään vegaanisina vaikkei ne ole jne. En tiedä kuinka paljon tästä on vaan huhupuheita, mutta vähän arvelluttava firma joka tapauksessa.
      Hah, joo mä oon aivan hurahtanut :-D

      Poista
  3. Wishiltä en ole koskaan tilannut mitään,vaikka sitäkin vaihtoehtoa olen miettinyt - pitkät toimitusajat ja tuotteiden kyseenalainen laatu vaan mietityttää... ebaysta olen kerran tilannut kyllä meikkisivellinsetin ja tyytyväinen olin kaikin puolin, tulivat perillekin odotettua aikaisemmin! Mutta onhan tuommoisista paikoista ostaminen aina vähän arpapeliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitähän se on! :-D Mä en mitään huippulaatua odottanutkaan, eikä niillä tuotteilla niin kiire ollut ettenkö ois jaksanut odottaa, mutta jos nopeasti jotain tarvii niin ei ehkä kannata tuolta tilata :-D Mut kiva et oot ollu tyytyväinen Ebayhin :-)

      Poista
  4. Itse olen kans tilannut pari kertaa Wishistä. Tuotteet ovat aina tulleet perille, mutta mitään hirveän hyvälaatuista tavaraa ne eivät kyllä ole olleet. :D En haluais silti tukea feikkiteollisuutta, joten mieluummin maksan vähän enemmän laadusta. Saahan tuolta kyllä tosi halvalla kaikkea krääsää. :D

    https://vievies.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, eihän ne varmasti mitään priimaa ole, mutta eipä sitä parin euron tuotteilta odotakaan :-D Joo olishan se parempi ostaa aitoja, mutta ainakin tietyssä rahatilanteessa tulee valittua se halpa feikki :-D

      Poista
  5. Kannattaa tarkistaa tarkkaan tuotekuvaus ennenkuin tilaa Wish kaupasta. Ilmoitukset voivat olla harhaanjohtavia.

    Esimerkiksi olet tilaamassa jotain elektronista laitetta, mutta tarkemmin ilmoitusta tutkittuasi huomaatkin sen olevan vain kantopussi laitteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis totta kai! Tän postauksen jälkeen oon tilannut monen monta kertaa Wishiltä, ja aina on tullut se, mitä oon tilannutkin :-)

      Poista
  6. Tiedätkö onko vaaraa jos tuotteella on ollut aikasempaa hintaa esim. 65e ja sitten siihen on laitettu alennettu hinta esim. 2e. Melkein jokainen tuote on mukamas alennettu..? Osaatko siis sanoa etätä onko vaaraa tilata kyseisiä tuotteita ettei tililtä huipene kokonaiset 95e .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittäisin, että ne on laitettu vaan houkuttimiksi, että nyt ne olisi hurjassa alennuksessa :-D Esim tän ajan, mitä mä oon tota sovellusta käyttänyt, niin nuo tuotteet, jotka maksaa jotain 1-3 euroa ei oo missään vaiheessa maksanut sen enempää. Mutta tosiaan, mä oon aina ottanut laskulla, jonka loppusumma näkyy, ennen kuin tilauksen hyväksyy, ja aina se on pysynyt samana :-)

      Poista
  7. Öö tota haluisin kysyy uskaltaako tuolta tilata yli 100€ edestä samalla osto kerralla mtn?��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No periaatteessa joo uskaltaa, mut jos ostaa samalta myyjältä yli 22 eurolla tai niin et yhen tuotteen arvo on yli 22 e, niin siitä menee sit alvit, jos se jää tulliin. Se taas on ihan arpapeliä et mitä tulli avaa, mulla ei tietääkseni oo jäänyt yhtään pakettia tulliin :-D Mut juu, uskaltaa, mut saattaa tulla jotain lisämaksuja :-)

      Poista
    2. No periaatteessa joo uskaltaa, mut jos ostaa samalta myyjältä yli 22 eurolla tai niin et yhen tuotteen arvo on yli 22 e, niin siitä menee sit alvit, jos se jää tulliin. Se taas on ihan arpapeliä et mitä tulli avaa, mulla ei tietääkseni oo jäänyt yhtään pakettia tulliin :-D Mut juu, uskaltaa, mut saattaa tulla jotain lisämaksuja :-)

      Poista
  8. Miten voin kertoa äitille, että wishistä on turvallista tilata. Ku se just epäilee, että siltä viedään tilitiedot yms. vaikka oon sanonu että voi tilata laskulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin sanoa se, että siellä kaikki raha-asiat kulkee Klarnan kautta (siis vaikka maksaiskin heti ostaessa), ja se on ihan luotettava ruotsalainen laskutusyritys :) Rahat myös saa takaisin, jos tuote ei saavukaan tai on vaikka rikki, eli on kyllä senkin puolesta turvallista tilata.

      Poista
  9. Ei niihin kommentteihin kannata luottaa.Tilasin helikopterin ja tuli kyllä perille,mutta sellainen vispilä,että ei pysty ohjaamaan.ei mun negatiivinen palaute menny läpi.5 tähtee ja kovat kehut monella,mutta täysi paska.Ei sellaista voi kehua...

    VastaaPoista
  10. moi.itse tilannut hopeisia korvakoruja niissä ollut 925 leimat eli aitoo hopeeta ihan eurolla tai kahella ja kun nikkeli allerkia on ei ole kutittanut tai tehnyt paukamia mulle. ja ripsarin tilasin 1€ tosi huippu laatu täysin sama colossal mitä löytyy s ryhmän kaupoista hintaan 12-16€ et kyllä oon ollu tyytyväinen. hinta laatu suhde kohdillaan.

    VastaaPoista
  11. uskallatteko antaa henkilötunnuksenne tuonne?

    VastaaPoista
  12. eipä ole kovin vilikasta täällä höpö höpö sivuilla, jonninjoutavaa...

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)