12. kesäkuuta 2016

VIIKKOKATSAUS 23/16 SNAPCHAT-KUVINA



Heipä hei ja pahoittelut viikon hiljaiselosta! Olen vieläkin täällä vanhempieni luona keskellä ei mitään, eikä täällä tuo netti tahdo toimia ihan niin hyvin, kuin kaupungissa. En ole sitten jaksanut lähteä sen kanssa taistelemaan ennen tätä päivää, vaan otin tämän viikon enemmän loman kannalta. Ensi viikolla palaan takaisin tukikohtaani, joten todennäköisesti silloin pääsen taas vauhtiin bloginkin kanssa. Toivottavasti. Mutta nyt katsotaan, mitä mun viikkoni Snapchatissa piti sisällään.


Maanantaina lähdimme taas pitkästä aikaa moikkaamaan Keskisen Vesaa, koska äiti bongasi Ykkösistä (Keskisen mainoslehti) tabletin, joka oli hyvässä tarjouksessa. Kyseinen tabletti ei kuitenkaan lähtenyt mukaan, sillä löysimme sieltä tehokkaamman tabletin paremmalla hinnalla. Mun ostoskoriini tiensä löysi tällä kertaa Nyxin meikin kiinnityssuihke, Essencen ripsiväri, uusi Babylips-huulivoide ja paketti Juicy Fruit -purkkaa. Matkalla Keskiselle pysähdyimme myös mamman luo katsomaan, miten hän jakselee. 



Tulipas tuosta herkkupainotteinen kollaasi, haha! En ymmärrä miten siinä aina käy niin, että on tarkoitus ottaa vain ihan pieni pussi irtokarkkeja, kunnes yhtäkkiä tajuaa, että niitä on jo puoli kiloa. Miten siinä nyt niin kävi? Nykyään käytän jonkinlaista huulipunaa lähes aina, kun poistun kotoani, joten tuollainen näky kupeissa ja tölkeissä on enemmän kuin tuttu mulle. Kannattaa muuten maistaa noita lakritsisipsejä, vaikka ne saattaa kuulostaakin aika kummalliselta. Mä ainakin tykkäsin!



Niin sitä vain tuli katsottua Valehtelevien viettelijöiden kuudeskin kausi kokonaan. En oikein osaa sanoa, mitä mieltä siitä olin. Toisaalta olen äärimmäisen pettynyt tuohon kauteen, mutta toisaalta kyllä se pääsi yllättämäänkin! Enpä olisi arvannut, että se päättyisi noin... Tämän alkukesän aikana on tullut syötyä varmaan kymmeniä vesimeloneja! Se on sellainen herkku, johon ei vain kyllästy. Nam!


Sateinen päivä kului leppoisasti videotykin ääressä katsellen Anna palaa -elokuvia. Tätä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi penkkiurheiluksi, haha! Teimme Tarun kanssa myös pitkästä aikaa katkarapuleipiä. Ne on sitten aina yhtä maukkaita! Torstaina oli tarkoitus kuvata my day -video, mutta jotenkin se kuvaaminen vain loppui jo ennen kuin pääsi kunnolla alkuunkaan. 



Torstaina kävimme äidin, Tarun ja Niinan kanssa Vaasassa vähän shoppailemassa. Tällä kertaa pankkitilini saldoa verotti ainoastaan yksi takki, joka näkyy pari kollaasia alempana, ja korvikset, molemmat 50 prosentin alennuksessa, jes! Ostimme testiin myös Wasan tuttifrutin makuista limsaa, mutta ei se maistunut juuri millekään.



Melkein jokainen ilta on kulunut äidin ja Tarun kanssa pelaillen jotain peliä, tällä kertaa vuorossa oli Pohjanmaan tähti. Ei tahtonut pelaamisesta tulla mitään, kun olin niin väsynyt, mutta hauskaa ainakin oli. Perjantai kului Blondi tuli taloon -jaksoja katsellen ja sohvalla maaten. Välillä olin niin viikkovillissä, että piti miettiä, että mikä päivä tänään oikein onkaan.



Perjantai-iltana aurinko kurkisti pilviverhon takaa pitkästä aikaa, ja heti tuntui, että energiavarastot kasvoivat reilusti. Kyllä se vain niin on, että sateiset ja pimeät päivät vievät veronsa. Lauantaina mulle iski yhtäkkiä jostain järkyttävä selkäkipu, joka ei ole hellittänyt vieläkään. Jos on vinkkejä, miten päästä eroon alaselkäkivusta, niin kertokaa ihmeessä! 



Tässä näkyykin se Vaasasta ostamani takki. Se löytyi Gina Tricotista ja maksoi vain 20 euroa! Selkäkivusta huolimatta lähdimme ajelemaan Seinäjokea kohti, ja koska mä olin vetänyt niin vahvoja pillereitä, sai Taru kerrankin olla kuskina, haha! Seinäjoella kävimme tietenkin Seinäjoen Illassa ja sen jälkeen mäkkärissä purilaisella, ihan kuten ennen vanhaan. Kuvasin myös my dayn eilen, se löytyy tästä.



Illalla kävimme vielä ihailemassa auringonlaskua Kyrkkärillä, ja vaikka Snapchatin lämpömittari näyttikin 11 astetta, ei siellä enää kesältä tuntunut. Hrrr. Oli muuten ihan mieletön taivas eilen illalla! Auringonlaskukuvista rankka pudotus todellisuuteen tähän meidän ihanaan nettiimme, joka ei tietenkään toimi silloin kun pitäisi... Onneksi tällä hetkellä tämä nyt toimii sen verran, että saan tämän postauksen julkaistua, vaikka se aikamoisen taistelun takana olikin! Huh huh.

Miltäs teidän viikkonne näytti? :-)

12 kommenttia:

  1. Pilatesrulla! <3 Isäntä vannoo ihan sen nimeen, kun se kans kärsii ajoittaisista selkäjumeista ja mä sain iiiihanasti pohkeet auki sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pitääpä jostain metsästää sellainen :-) pillereitä ja piikkimattoa on jo kokeiltu, mutta eipä tunnu auttavan :-|

      Poista
  2. Tuon yllämainitun pilatesrullan nimiin vannoo meidänkin perheessä selkäkipuiset! :) Mutta hei, kiva postaus jälleen kerran, vaikka sun snäpistä tietysti jo suurimman osan kuvista oonkin bongannut etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, se onkin sitten varmaan pakko ostaa :-D Joskus kaupassa sellaista pyörittelin, mut ajattelin ettei siitä olisi hyötyä. Kiitos, kiva kuulla että tykkäät! :-)

      Poista
  3. Ei vitsit nyt mäkin haluun lähtee kuvaamaan auringon laskua D: pitää kaks viikkoo vielä odottaa, että loma alkaa.. sit voin mennä (:

    Mun viikkoon kuulu töitä, kynsienlakkausta (omien ja kavereiden), töitä ja vielä vähän töitä :D sit viikonloppuna kävin kuvaamassa Zombiewalkia ja Helsinkipäivän konsertissa (: et oli ihan kiva viikko..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlaskut on kyllä niin siistejä! Toivottavasti sit sun loman aikana on sellaisia päiviä et näkyy upeita auringonlaskuja :-)

      Kuulostaa tosi kivalta viikolta! Mäkin olisin halunnut tonne Helsinkipäivän konserttiin, mut täysin unohdin että milloin se on ja sit vasta snäpistä näin, et se oli nyt jo :-D

      Poista
  4. Haha, mulla on jotenkin sellainen tunne, että aina kun selailen vaikka Blogipolkua ja etsin jotain kivaa, piristävää luettavaa, eksyn blogiisi. Aina. Täällä taas, ja nyt piti oikein pysähtyä jättämään kommentti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiva kuulla! :-D Toivottavasti oot tykännyt postauksista :-)

      Poista
    2. Kyllä olen. Blogisi on jotenkin ihan erilainen kuin useimmat muut tällaiset "päiväkirjatyyppiset" nuorten leidien lifestyleblogit. Tässä on väriä ja elämän makua jotenkin aivan eri tavalla, vaikka käsittelemäsi aiheet ovatkin hyvin tavanomaisia. Asenteesi vain on erilainen. :)

      Poista
    3. Oi ihana kuulla! :-) Oonkin yrittänyt olla mahdollisimman aito oma itseni blogissakin, joten kiva kuulla, että se välittyy lukijallekin!

      Poista
  5. Alaselkäkipuihin auttaa venyttely. Joogaa suosittelevat myös. Itte en oo vielä uskaltanut kokeilla, kun edellinen, ja toistaiseksi ainoa, joogakertani päättyi siihen että multa kärähti hiukset.
    Mutta semmoiset alaselkävenyttelyt. Katso vaikka YouTubesta jooga-videoita, kun niissä on selkävenyttelyohjeita kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos vinkistä! :-) Jonkinlaisia venytyksiä oon yrittänyt tehdä ja jumppailla tuota selkää, mutta ei ainakaan vielä oo kipu kadonnut. Toivotaan että näistä on hyötyä :-)

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)