7. elokuuta 2016

VIIKKOKATSAUS 31/16

3232323 1

Hola - ja mukavaa sunnuntai-iltapäivää ystäväiseni! Tänään on aika jälleen pitkästä aikaa kurkistaa menneeseen viikkoon perinteisen viikkokatsauksen merkeissä, eli viikkotitteleiden kautta. 

Viikon elokuva: Eilen päätimme Tarun kanssa mennä myöhäisnäytökseen katsomaan Bad Moms -elokuvaa, ja hyvä että päätimme! Mila Kunis on yksi mun lempparinäyttelijöitäni ja täytyy sanoa, että hän suoriutui loistavasti tässäkin roolissa. Leffa oli hauska ja hyväntuulinen, mutta samalla myös kaunis ja koskettava. Suosittelen!

Viikon Youtube-kanava: Tämän kanavan löysin itse asiassa jo viime viikolla, mutta tälläkin viikolla on hetki jos toinenkin vierähtänyt näiden videoiden parissa. Kyseessä on siis Liza Koshy -niminen kanava, joka on täynnä toinen toistaan hauskempia videoita! Ei siis mikään ihme, että kanava on kerännyt yli 3 miljoonaa tilaajaa noin vuoden aikana!

Viikon sarja: Tällä viikolla olemme katsoneet Tarun kanssa jo useamman tuotantokauden Teen Wolf -sarjaa, ja kyllähän siinä on kerennyt koukuttua sarjaan. En edes tiedä, onko sarja oikeasti hyvä, mutta muutaman jakson katsottuamme olimme niin koukussa, että väkisinkin painoimme aina "seuraava jakso"-nappulaa.

Viikon kohtaaminen: Eilen kävimme kuuntelemassa Teflon Brothersia Särkänniemessä ja sieltä pois lähtiessä törmäsin ensimmäistä kertaa erääseen blogituttuun! Oli hauskaa ja ehkä vähän jännittävääkin vihdoin saada "oikea ihminen" sinne tekstien taakse, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Terkkuja Elisa, jos luet tätä! 

Viikon pettymys: Tilasin tuossa vähän aikaa sitten taas muutaman tuotteen Wishiltä, ja olen joka päivä odottanut, että milloin ne oikein putoavat postilaatikosta sisään. Seurantatietojen mukaan ne ovat olleet Suomessa jo reilun viikon, eikä ne vieläkään ole kulkeutuneet tänne saakka... No, eiköhän ne ensi viikon aikana tule.

Viikon huono omatunto: Eikö hieno nimi tällä tittelillä, haha? Totesin tuossa juuri aamulla Tarulle, etten ole ottanut tällä viikolla yhden ainuttakaan kuvaa, jos ei lasketa niitä harvoja, joita olen Snapchattiin laittanut. Vähän tunnen itseni nyt huonoksi bloggaajaksi, mutta toisaalta onhan se hyvä välillä elää muutenkin, kuin vain kameran kautta. Pahoittelut siis vanhoista kuvista. Ai että muuten, kun tuli ikävä sinisiä hiuksia!

Viikon peli: Innostuimme viime yönä Tarun kanssa katsomaan TV Trivia -YouTube-kanavalta videoita, joissa soi hetken aikaa jonkin tv-sarjan tunnusmusiikki, ja sinä aikana katsojan pitäisi arvata, mistä sarjasta on kyse. Koska noita videoita löytyy monia kymmeniä kanavalta, venähti nukkumaanmenokin aamuviiteen, haha! Mukavaa ajanvietettä, varsinkin tällaisille sarjafriikeille!

Millainen viikko sulla on ollut? :-)

6 kommenttia:

  1. Hihii! Sori oli vähän yllätyshyökkäys, kun sanoin isännälle siinä, että nyt kyllä meen morjestaan! :D Mut oli tosi kiva nähdä livenä! Järkätään nyt ihmeessä jotain blogitapaamista ja otetaan toi AnotherStoryn Tarukin mukaan, kun se kuulemma on Tampereelle jossain vaiheessa tulossa ;) Ei pääse karkuun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo kiva kun tulit, vaikka mä olinkin vähän pihalla aluksi! :-D Samoin! Ai on vai? No pakkohan meidän on joku tapaaminen järjestää :-)

      Poista
  2. Ehdin jo aatella että oot värjänny hiuksia taas mut olikin vanhat kuvat :D hyvältä ne silti näyttää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, arvaa vaan kuinka tekis mieli värjätä! :-D Kiitos paljon :-)

      Poista
  3. Se kyllä tekee välillä hyvää jättää kamera kotiin. :) Itselläkin toisinaan tulee huono omatunto siitä, mutta toisinaan huomannu, että kuvaaminen maistuu sitten paremmalle pienenkin tauon jälkeen. Ja ai että, sulle kyllä sopii myös sinisetkin hiukset. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta :-) Nytkin kun oltiin Teflon Brothersia katsomassa Särkänniemessä, niin oli jotenkin vapauttavaa vaan nauttia keikasta ilman, että yrittäis saada kuvaa tai videota siitä :-D Oi kiitos, nyt haluan vaan entistä enemmän värjätä ne takas :-)

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut. Kiitos! :-)